Näyttelijän huominen

Ajat ovat muuttuneet, ihan oikeasti. Tänään julkaistun Louhimiehen väkivaltaiselta kuulostavia ohjausmenetelmiä käsittelevän jutun (https://yle.fi/uutiset/3-10115456) tiimoilta aloin miettiä, miten samantyyppisistä (mies-)taiteilijaneroista on puhuttu ennen #metoota ja sen aloittamia prosesseja. Mieleen tuli muun muassa muutaman vuoden takainen hypetys ukrainalaisen ohjaajan Andriy Zholdakin ”rohkeasta” ja ”intohimoisesta” työskentelytavasta, ja pienen googlailun jälkeen eteen osui Helsingin Sanomien juttu vuodelta 2011 (https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000002507110.html), jossa kerrotaan Zholdakin kehottaneen pääosan näyttelijää ryhtymään selibaattiin. Jutussa kehotus on nostettu otsikoksi, eikä sitä tunnuta kyseenalaistettavan vaan pikemminkin sanotaan ohjaajan ”toimivan parasta mahdollista työtulosta ajatellen”.

 

Muistan itsekin lukeneeni juttuja Zholdakista pelonsekaisella kunnioituksella ja ajatelleni, että ”oikea” teatteri on tiukkaa höykytystä, kunnes vuonna 2015 opintojani viimeistellessäni jouduin kokemaan ohjaaja-näyttelijä -hierarkian pimeän puolen kantapään kautta ja päädyin kirjoittamaan maisterityöni juuri näyttelijän selviytymiskeinoista painostavassa patriarkaalisessa harjoitusilmapiirissä. Tämä oli ainoa tapani selviytyä ja säilyttää jonkinlainen itsekunnioitus ahdistavien kokemusteni aikana ja niiden jälkeen. Samalla tein täyskäännöksen teatterinäkemykseni suhteen ja päätin tietoisesti pyrkiä kohti tekijöitä, jotka korostavat tasa-arvoa ja kollegiaalisuutta näyttelijän ja ohjaajan suhteessa.

 

On mielettömän tärkeää, että ohjaajan etiikasta ja näyttelijä-ohjaaja -hierarkiasta puhutaan vihdoin valtavirrassa, ja että taiteellisilla päämäärillä pyhitetty vallankäyttö kyseenalaistetaan. Luonnollisesti on olemassa myös näyttelijöitä, jotka nauttivat ohjaajan puolelta tulevasta testaamisesta ja haastamisesta, mutta ei voi millään mittapuulla olla oikein, että koska kaikki eivät koe työskentelytapoja ahdistaviksi, ne hyväksytään muiden tekijöiden kärsimyksen kustannuksella.

 

Kuten näyttelijä Tola A-Studion (https://areena.yle.fi/1-4233532) haastattelussa sanoo, ”Mikään taiteellinen projekti ei ole sen väärti, että leikitään näyttelijän ihmisarvolla”.